LIIKETOIMINTASUUNNITELMA JA LIIKEIDEA

Liiketoimintasuunnitelma on alunperin tehty rahoittajia varten. Sen tarkoitus oli toimia “vakuutena” riskirahoittajille, jos yrittäjällä ei ollut takuita lainalle.

Liiketoimintasuunnitelma on nykyisin edellytys, jos alkavalle yritykselle halutaan ulkopuolista rahoitusta. Se on myös selvitys liiketoiminnasta muille sidosryhmille. Samalla se on korvaamaton työkalu yrittäjälle itselleen.  

Liiketoimintasuunnitelma on ennuste tulevasta liiketoiminnasta, ”elokuva tulevaisuudesta”. Liiketoimintasuunnitelmassa asetetaan tavoite, ja kerrotaan suunnitelma sen saavuttamiseksi. Hyvä liiketoimintasuunnitelma, business plan, on sekä taloudellinen että toiminnallinen suunnitelma. Se voi olla myös keskusteluväline, ”pöytäkirja”, yrittäjätiimille. Kartta, joka kertoo tien haluttuun paikkaan. 

LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN RAKENNE

Liiketoimintasuunnitelmassa yrityksen tavoitteita, tehtäviä toimenpiteitä sekä toimintaympäristöä tulee tutkia kriittisesti ja monipuolisesti. Tärkeää on liikeidean ja asiakashyötyjen selvä esiintuonti. Miksi asiakkaat valitsevat juuri minun ravintolani?

Tässä on listattuna otsikoita liiketoimintasuunnitelman sisällöstä.

LÄHTÖKOHTATILANNE

Yritystoiminnan tausta

Yrittäjien taustat

Liiketoiminnan aloittamiseen johtaneet syyt

Yrityksen lähtötilanteen arviointi

Yrittäjien tavoitteet

Omien voimavarojen arviointi

Yrittäjien oman suorittavan työn määrän arviointi

Yritysmuodon valinta

MARKKINATILANNE JA SEN KEHITYS

Toimialan kehitys Suomessa (Katso MaRan sivuilta)

Toimialan kehitys omalla markkina-alueella

Kysyntä ja asiakkaat, asiakasprofiilit

Yleinen alueellisen kehityksen arviointi

Kilpailutilanne

YRITYKSEN TAVOITTEET

Yrityksen visio

Kasvu

Taloudelliset tavoitteet

Yrityksen tulevaisuuden näkymät

LIIKEIDEA JA STRATEGIA

Asiakkaat

Tuotteet

Palvelu

Miljöö ja tilaohjelma

Tapa toimia, palvelukuvaus

Liikepaikka

Ostettavat palvelut, kirjanpito

MARKKINOINTISUUNNITELMA

Myyntitavoitteet pääryhmittäin

Markkinointi

Asiakaspalautteen keruu

Sisäinen markkinointi

TUOTTEIDEN JA PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN

Vastuuhenkilöt

Tuotekehitys

Laadunvalvonta

Omavalmistusaste

Ravintolamuutoksen suunnittelu, luvat ja toteutus

Muut lupa-asiat

HENKILÖSTÖSUUNNITELMA

Organisaatio

Henkilöstön määrä, henkilöstökulut

Miehityssuunnitelma valitulle ajanjaksolle

Työntekijöiden hankinta

Koulutus

TALOUSSUUNNITELMA

Investointi

Rahoitussuunnitelma

Takaisinmaksuajat ja maksuehdot

Viikoittainen myynnin jakauma

Vuosibudjetti

Kannattavuuden tunnusluvut

RISKIEN ARVIOINTI

Yrittäjän omat resurssit

Kilpailijoiden toimenpiteet

Arvio palvelutuotteen valmiudesta sen tullessa markkinoille

Konkreettisten riskien ja mahdollisuuksien arviointi